Lauantaiyönä viiden aikaan aamulla olin juuri kyydittänyt miehen Tammisaloon , ja aikeissa palata heti keskustaan , missä edelleen riitti taksia odottavia asiakkaita . Mutta sainkin hetikohta tilauksen viereisestä Roihuvuoresta . Arvelin sinne mennessä, että tähän aikaan siellä on luultavasti joku menossa lentokentälle .

  Mutta erehdyinpäs ! Kostealla nurmikolla rötkötti pitkällään vanhempi täti-ihminen , aivan märkänä ja kuraisena . Vieressä oli myös neuvottoman tuntuinen mies , joka aneli minua auttamaan naista  . Nousin autosta tarkkailemaan tilannetta . Ajattelin , ettei noin kuraisen mummelin kuljetus kyllä onnistuisi ilman takapenkin  suojuksia . Mutta , sitten ilmenikin , ettei ole tarkoitus lähteäkään ajelulle vaan auttaa hänet viereiseen taloon . Hänet löytänyt naapuri ei saanut itse häntä pystyyn , koska sanoi olevansa niin "pierussa" . Niinpä hän ei keksinyt muutakaan , kuin soittaa taksin paikalle  apuun .

  Nostimme  naisen ylös ja talutimme  toiseen kerrokseen . Jalat olivat menneet illan päätteeksi varsin huteraan kuntoon , ja rannekin vaikutti nyrjähtäneeltä . Ovien lukkojen avaus ei olisi tainnut myöskään onnistua ilman apuani . Kovin kiitollinen nainen antoi parikymppisen avusta . Oli jo ehtinyt pelätä joutuvansa viettämään maassa loppuyön .Tämä keikka olikin uusi toimenkuvan laajennus. Mihin muihin tilanteisiin taksi voisikaan  tarjota pika-apua ?