Viimeyön  vuoron alku oli varsi turhauttava.  Neljän ruuhkan aikoihin , kun ajoja olisi vielä ollut, tuli hankaluuksia osoitteiden kanssa. Osoitteeksi oli annettu xxkuja 1, mitä ei ollut olemassakaan. Onneksi menin sitten etsimään xxpolku 1 :stä, mistä sitten lopulta sainkin kehitysvammaisen pojan mukaani isälleen vietäväksi . Perillä ilmeni uusi ongelma, pojan maksukorttia ei ollut mukana (hänen kassinsa oli unohdettu antaa mukaan ) Asioita selviteltiin puhelimitse ja lopulta isä maksoi itse matkan.  Seuraavaa vanhan naisen puhelimitse antamaa ja toistamaani osoitetta ei sitten ollutkaan Munkkiniemessä, vaan aivan eri puolella kaupunkia. Selvittelin keskuksen kanssakin tilannetta, mutta emme voineet mitään. Kävin varmuuden vuoksi tarkistamassa hiukan nimeä muistuttavan osoitteen, mutta ei sielläkään mitään ollut, aikaa vain meni... Hyvin harvinaista , että kaksi väärää osoitetta vieläpä peräkkäin. Melkein arvasi, ettei tänään hommat suju.
  Ilta ja yö olikin hiljainen, kyytejä odoteltiin kauan ja ne olivat lyhyitä.Tuuriakaan ei juuri ollut. Onneksi oli lukemista.
  Yön viimeinen oli surullinen. Poissa tolaltaan oleva  n 35 nainen, päässyt tänään pois psykiatrisesta 1,5 kk:n hoidosta vaikean masennuksensa takia. Lievästi kännissä, halusi kuunnella juuri kuolleen Kikan levyä , johon tunsi samaistuvansa. Hänen ex-miehensä, kolmen lapsensa isä oli tappanut itsensä hiljattain,juotuaan ensin itsensä roskapönttökuntoon  . Hän kertoi elämästään ja itki useaan otteeseen. Kuuntelin ja yritin rohkaista , mutta eihän 30 minuutin taksiterapialla ihmeitä aikaan saada.  Hän oli kuitenkin kiitollinen myötätunnosta.
  On se tuo viina paha juttu joillekin ihmisille. Eihän se tietenkään alkusyy ole, vaan väärä hoitokeino, jolla moni meistä lääkitsee itseänsä liiallisesti.