Kaikenlaisten Euroviisu- , lätkä- ja äitienpäivähässäköiden jälkeen oli maanantaina lopulta edessä paluu arkeen . Illalla vuoroni alkaessa alkoi satelemaankin , mikä tekee varsinkin näin keväällä tosi hyvää luomakunnalle . Varsinkin alkuillasta kyytiä löytyi oikein mukavasti , vasta puolenyön aikoihin alkoi rauhoittua . Katsotaanpa millaisia ihmisiä oli kyydittävänä .

 -Avauskeikkana vein rauhallisen miehen kaupungin toiselta puolelta Kontulan ostarille .
-Käytin vanhan isän ja tyttären Kontulan alkossa . Tytär pyysi pastillia hengityksensä raikastamiseksi. Isä kertoili taksinajostaan 50-70-luvulla.
-Vein kauppareissulta Itäkeskuksesta kaverin Vuosaareen . Töissä Hietalahden telakalla , jossa minäkin olen joskus "rakennellut" laivoja.
-Roihuvuoresta vien mukavan  jääkiekkomies Alpo Suhosen keskustaan .
-Annankadun kiinalaisesta ravintolasta bisnesmies Vuosaaren aurinkolahteen . Puhumme koko matkan Moskovan kiekkoturnauksesta .
-Vuosaaresta Kontulaan Mosambikissa asuva kehitystyöntekijä, visiitillä kotimaassaan . Haastattelen häntä Mosambikin kuulumisista.
-Sivuvaihteesta Itiksestä poika ja pizza Arhotielle. Poika hyväntuulinen saatuansa rahaa, pizza tuoksuu herkulliselta !
-Rautatientorilta 2 nuorehkoa ulkolaista turistia painavine reppuineen matkustajakoti Mekkaan .
-Kämpistä liikemies kotiinsa Lauttasaareen . Miestä harmittavat Helsingin jokakesäiset katutyöt ja niiden hidas eteneminen .
-  Samalta saarelta kaksi ruotsalaisnaista hotelli Westiin jostakin kokouksesta .
-Hotelli Presidentistä mies kotiinsa Lintuvaaraan , kiurukujalle .
-Meilahden päivystyksestä Herttoniemeen hiukan suomea puhuva nuori maahanmuuttajamies .
-Hertsikasta paluukyytinä nuorimies Taka-Töölöön.
-Rautatieasemalta Itäkeskukseen töistäpalaava  mies , joka kuuntelee koko matkan jazzia mp3:llaan . Taas jouduin itään , mutta tulen saman tien takaisin , koska siellä vaikuttaa hiljaiselta .
-Rautatieasemalta Espoon Tuomarilaan  mukava rouva, jolta juna oli juuri mennyt nokan edestä . Hän on  yksin koiranvahtina muun perheen lomaillessa etelässä . Koko perheen lomailu ei onnistu , koira on vaativa kotieläin .

    Tähän lopetankin tämän yön touhut, sillä keskustassakin tuntuu jo olevan hiljaista . Näin vuoron aikana kaksi peuraa tienreunassa . Jäniskin meinaa pomppia eteen , joten pitää olla tarkkana . Ilma on mukavan lämmintä ja kosteata , lintujen konsertti on käynnissä jo kolmen aikaan kämpille kömpiessäni .