Me ihmisethän olemme ruuansulatuksellisesti kasvissyöjiä ja hedelmänpoimijoita. Niinpä minäkin olen aina pitänyt kovasti kaikenlaisista hedelmistä. Muutamat niistä ovat luonnon  pakkaustaidon mestarinäytteitä, kuten banaani ja klementiinit, jotka on helppo ottaa semmoisinaan evääksi vaikka taksiin. Klementiini on ihmisen ja luonnon yhteistyön tulos, muistaakseni pomeranssin ja mandariinin risteytys. Pieni, siemenetön, helposti kuorittava ,makea, kätevä vitamiinipommi.

  Kohtasin tämän hienon makupalan ensimmäisen  kerran 70-luvun lopulla Israelissa ollessani vapaaehtoishommissa pienellä kibbutsilla. Vietin tuskaisaa välivaihetta lukion jälkeen. Jatko-opiskelut eivät vielä innostaneet. Inttiinmeno väijyi ovella (ei kyllä kiinnostanut tippaakaan), olin ollut kutsunnoissa ja palveluspaikka määrätty. Olin palannut Ruotsista kesätöistä, rahaa oli aika kivasti. Mutta mitä tekisin ennen inttiä?Suomi tuntui Tukholman jälkeen hyvin yrmeältä paikalta, elettiin pitkää lamaa, töitä ei tahtonut löytyä millään. Tarvitsin vaihtelua ja halusin päästä pois tästä maasta mahdollisimman halvalla, kauas ja pitkäksi aikaa. Tämän yhtälön ratkaisi idea kibbutsimatkasta. Ja niinpä lokakuun loppuhetkillä olin lentokoneessa ensimmäistä kertaa menossa Tukholmaa pidemmälle! Loppuun asti pelkäsin, että jokin menisi pieleen ja matka estyisi. Niin suuri oli tarpeeni päästä jonnekin pois!

  Matka osoittautui erittäin hedelmälliseksi. Työskentelin hedelmänpoimintaporukassa, ja keräsin tonnikaupalla appelsiinejä, mandariineja, greippejä ja myös klementiinejä, jotka meille esitteli Moshe, karunoloinen, vaitelias mutta ystävällinen juutalaiskörmy. Hän piti hyvin lyhyen infon sanoen kankealla englannillaan. This is a very good fruit Clementine! Ja näytti kuinka se leikataan irti . Se olikin hedelmistä parhain, jonka syömiseen ei kyllästynyt koskaan.Ja suoraan puusta kaikki hedelmät olivat makeimmillaan.

  Nautin täysin rinnoin toisesta kulttuurista, lämpimästä ilmastosta, eksotiikasta ja nähtävyyksistä ja leppoisasta seurasta. Parasta että Suomi ja kaikki siihen liittyvä oli tuhansien kilometrien päässä.Kibbutsi oli siinä vaiheessa kuin paratiisi ahdistavan maailman keskellä, joka jätti lähtemättömän jäljen mieleen. Jotakin sellaista on kaivannut aina myöhemmin, omaa  "Impivaaraa".
  Sitä suurempi olikin sitten shokki, kun oli pakko palata helmikuun pakkasten kourissa palelevaan Lama-Suomeen.