Me ihmisethän olemme ruuansulatuksellisesti kasvissyöjiä
ja hedelmänpoimijoita. Niinpä minäkin olen aina pitänyt kovasti
kaikenlaisista hedelmistä. Muutamat niistä ovat luonnon
pakkaustaidon mestarinäytteitä, kuten banaani ja klementiinit, jotka on
helppo ottaa semmoisinaan evääksi vaikka taksiin. Klementiini on
ihmisen ja luonnon yhteistyön tulos, muistaakseni pomeranssin ja
mandariinin risteytys. Pieni, siemenetön, helposti kuorittava ,makea,
kätevä vitamiinipommi.
Kohtasin tämän hienon makupalan ensimmäisen kerran
70-luvun lopulla Israelissa ollessani vapaaehtoishommissa pienellä
kibbutsilla. Vietin tuskaisaa välivaihetta lukion jälkeen.
Jatko-opiskelut eivät vielä innostaneet. Inttiinmeno väijyi ovella (ei
kyllä kiinnostanut tippaakaan), olin ollut kutsunnoissa ja
palveluspaikka määrätty. Olin palannut Ruotsista kesätöistä, rahaa oli
aika kivasti. Mutta mitä tekisin ennen inttiä?Suomi tuntui Tukholman
jälkeen hyvin yrmeältä paikalta, elettiin pitkää lamaa, töitä ei
tahtonut löytyä millään. Tarvitsin vaihtelua ja halusin päästä pois
tästä maasta mahdollisimman halvalla, kauas ja pitkäksi aikaa. Tämän
yhtälön ratkaisi idea kibbutsimatkasta. Ja niinpä lokakuun
loppuhetkillä olin lentokoneessa ensimmäistä kertaa menossa Tukholmaa
pidemmälle! Loppuun asti pelkäsin, että jokin menisi pieleen ja matka
estyisi. Niin suuri oli tarpeeni päästä jonnekin pois!
Matka osoittautui erittäin hedelmälliseksi. Työskentelin
hedelmänpoimintaporukassa, ja keräsin tonnikaupalla appelsiinejä,
mandariineja, greippejä ja myös klementiinejä, jotka meille esitteli
Moshe, karunoloinen, vaitelias mutta ystävällinen juutalaiskörmy. Hän
piti hyvin lyhyen infon sanoen kankealla englannillaan. This is a very
good fruit Clementine! Ja näytti kuinka se leikataan irti . Se olikin
hedelmistä parhain, jonka syömiseen ei kyllästynyt koskaan.Ja suoraan
puusta kaikki hedelmät olivat makeimmillaan.
Nautin
täysin rinnoin toisesta kulttuurista, lämpimästä ilmastosta,
eksotiikasta ja nähtävyyksistä ja leppoisasta seurasta. Parasta että
Suomi ja kaikki siihen liittyvä oli tuhansien kilometrien
päässä.Kibbutsi oli siinä vaiheessa kuin paratiisi ahdistavan maailman
keskellä, joka jätti lähtemättömän jäljen mieleen. Jotakin sellaista on
kaivannut aina myöhemmin, omaa "Impivaaraa".
Sitä suurempi olikin sitten shokki, kun oli pakko palata helmikuun pakkasten kourissa palelevaan Lama-Suomeen.
maanantai, 30. tammikuu 2006
Kommentit