Tarkistelin koneelta onko ikilottoriviin tai kenoriviin tullut osumia. Eipähän niitä ollut , paitsi 50 sentin "osuma". Joten täytyy vain jatkaa työntekoa ja nuukailua. Onhan se kätevää kun ei tarvitse edes ravata kioskille viemään  lottoa tai veikkausta ,vaan hoitaa homman kotonaan.  Pidän tosin vain yhtä lottoriviä kumpaakin lajia voimassa, käytössä samat numerot , jotka näin unessa jo vuosia sitten. Kerran oli jo täysosuma pallon päässä, vikingissä oli 5 ensimmäistä  numeroa oikein, kuudes sitten petti.  Kyllä pieni oljenkorsi vaurastumisessa pitää olla,  jonakin kauniina päivänä on mahdollista kokea hauska yllätys!
Laitoin myös Unibetin kautta muutaman rovon jääkiekkovetoon  Ässille, Jokerien alamäki taitaa jatkua.

 Pitänee lähteä kauppaan ennen töihinlähtöä. Taidanpa käydä äänestämässä  samalla. Ääni menee yhdelle taksini kyydissä olleelle ehdokkaalle, arvaa kenelle. ( kyydissä ovat olleet ehdokkaat  2, 5 ja 7 )