Tietyt periaatteet tuntuvat toistuvan läpi koko maailmankaikkeuden.  Yksi niistä on tuo jatkuva  pyöriminen. Kaikki kappaleet  pyörivät jatkuvasti erilaisten ratojen ympäri, tai koostuvat tällaisista minimaalisista osasista. Liike ei pysähdy koskaan, hetkeksikään. Vaikka ihmisestä usein tuntuukin pysähtyneeltä.

  Toinen tärkeä periaate on mielestäni jatkuva kehittyminen alkeellisemmista muodoista kohti monimutkaisempia ja paremmin sopivia muotoja, evoluutio. Sehän on alunperin biologian termi, jota tosin on laajennettu myös kulttuurin ilmiöihin. Mutta yhtä hyvin tämä periaate sopii aivan kaikille tasoille , alkaen alkuaineista aina galaktiseen avaruuteen.

  Ensimmäinen evoluutiovaihe alkuräjähdyksen jälkeen olikin kemiallista. Yksinkertaisimmista syntyneistä alkuaineista (vety, helium) kasautui ajan kuluessa tähtiä, joiden ytimet tuottivat uusia, paljon monimutkaisempia aineita, jotka jättiläistähdet sitten sinkauttivat taivaantuuliin jatkamaan  mielikuvituksellisia prosesseja.  Kun tätä leikkiä ja myllerrystä oli kestänyt noin 9 miljardia vuotta , tiivistyi lopulta myös tämä pieni planeettamme, maailmankaikkeutemme napa,  tellus, joka oli saanut esiauringoltaan perinnöksi mielenkiintoisen koostumuksen .

  Monenlaista vaihetta meteoripommituksista  merien syntyyn oli edessä, ennenkuin pallo oli valmis seuraavaan mystisen askeleeseen, elämän syntyyn. Minkälainen lie ollut tämä ensimmäinen mikrobi mikä sai silloin alkunsa, mutta hyvin monismutkaisia jälkeläisiä se on tuottanut näiden vajaan neljän miljardin vuoden aikana. Alkuhan oli tosin hyvin verkkainen, elämä pysyi yksisoluisella tasolla noin tuhat miljoonaa vuotta! Joku nopea vilkaisija olisi voinut pitää planeettaamme täysin kuolleena.

  Mutta kun biologinen evoluutio pääsi oikein kunnolla vauhtiin , alkoi ennennäkemätön, asteittain kiihtyvä kehitys. Syntyi kaloja, hyönteisiä, kasveja, puita, sammakoita, ... Kehittyneemmät ja paremmin sopeutuneet muodot ottivat vallan, ja syrjäyttivät monia välimuotoja, joilla oli kuitenkin tärkeä osuutensa prosessissa. Massiivisin vaihe oli hirmuliskojen kausi, jota kesti peräti sata miljoonaa vuotta. Kaikki oli silloin tavattoman suurta, jopa hyönteisetkin. Muuttuvissa oloissa nämäkin lajit kävivät ajan mittaan elinkelvottomiksi, mutta osa niistä muovautui kilpailukykyisempään muotoon. Mutta muistona tältä kuumalta kaudelta voimme nauttia vieläkin sen ajan metsien tuotteista , öljystä, kivihiilestä ja maakaasuista, jotka tosin myös sotkevat ilmastojamme ja ihmisten keskinäisiä suhteita. Mutta paljon kivaakin ne ovat saaneet aikaan.

  Ihminen , lopulta ilmestyttyään on tietenkin kehittänyt evoluution aivan uudelle tasolle.Tämä nokkela, karvaton, alaston apinasukulainen on oppinut puhumaan,metsästämään, kirjoittamaan, viljelemään maata,  tekemään toinen toistaan parempia kulkuvälineitä, käymään kuussa, rakentamaan toinen toistaan hienompia vimpaimia, kuten tämänkin taikalaatikon,jota nyt käytän. (ja jonka toiminnasta en ymmärrä juuri mitään). Silti se on toisaalta niin yksinkertainen, primitiivisten vaistojen ohjaama aggressiivinen laumaeläin joissakin asioissa.

  Mutta olemmehan lajina erittäin nuori. Ei lapselta voi vielä mahdottomia vaatia. Edessä onkin paljon ongelmia, eikä ole lainkaan selvää että ihmiskunta niistä selviää.  Voi olla, että tulevaisuudessa jokin toinen laji ottaa taas vallan.

  Joka tapauksessa kehitys jatkuu, vaikkakin usein suurtenkin romahdusten ja katastrofien kautta.  Tähän tulokseen olen tullut kaikkea seuratellessa ja mietiskellessäni. Voisinkin tiivistää uskontunnustuksekseni, että uskon evoluutioon ja kaiken jatkuvaan kierrätykseen kaikilla tasoilla.Evoluutio toimii myös yksittäisen ihmisen kohdalla. Olemme pieniä osasia jostakin hyvin suuresta tapahtumasta. Jokaisella on oma roolinsa tässä kosmisessa pelissä.