Tämä Veikko Huovisen pieni kirja kertoo syrjäseudun pienistä ihmisistä kovana pakkastalvena sodan jälkeen . Äärimmäisen raskas sota on jättänyt henkiset tai fyysiset vammansa jokaiseen . Siitä huolimatta niukka leipä täytyisi kiskoa jostakin , esimerkiksi metsätöistä . Lähes  kaikesta on pulaa , ja ilonaiheet ovat vähissä .
  Tällainenhän oli tosiaan tilanne 60 vuotta sitten , vaikka nykysuomalaisesta kirjan maailma tuntuukin varmasti hyvin kaukaiselta . Töitä tehtiin lihasvoimin , ja liikoja mukavuuksia ei kämpillä eikä mökeissä ollut . Ihmetellä pitää kyllä suomalaisten sisua , jolla noistakin ajoista on noustu . Onneksi on aina jonkin verran hyviä ihmisiä , jotka jaksavat auttaa heikompiaan vaikka itselläänkin on tiukkaa .

  Kirja on pieni nostalginen aikamatka lähimenneisyyteen . Huovinen kertoo ihmistä ymmärtäen maailmasta , jota ei enää ole .  Sinne voisi nettiväkikin joskus kurkistaa . Kirjasta tehtyä elokuvaa en ole vielä nähnyt, mutta odotan sitä mielenkiinnolla , kun siihen ehkä joskus törmään .