Tutustuin geologiaan  vasta muutama vuosi sitten, kun yhtäkkiä alkoi askarruttamaan kysymykset :
  -koska täällä oli jääkausi ?
  -miksi se ilmaantui ja kauanko se kesti ?
  Onneksi kirjastosta löytyy lähes  aina vastalääkettä tietämättömyyteen, ja tälläkin kertaa löytyi sopivan yleistajuisia tietoteoksia tutkittavaksi. Kiehtovaan jääkausikysymykseen löytyi vastaukset ja samalla yhtä sun toista kiinnostavaa tietoa maapallon varsin pitkästä,  4600 miljoonaa vuotta pitkästä historiasta ! Aihealue saikin pitkäksi aikaa varsin paljon huomiotani, ja muutti melkoisesti maailmankuvaani.

  Geologia asettuu tieteenlajina tähtitieteen ja biologian välimaastoon . Eli se perehtyy avaruuden pienen pölyhiukkasen, Telluksen historiaan, rakenteeseen ja toimintaan. Se on avaruuden monien prosessien tuote. Samalla tämä pallo on toiminut lähes syntymästään asti, n. 3,8 miljardin vuoden ajan tyyssijana erittäin monimutkaiselle biologiselle elämälle, joka tosin jurotti miljardin vuoden ajan yksisoluisella tasolla, kunnes kehitys kunnolla lähti käyntiin. Samalla se on onneksi jättänyt jälkiään kiviin ja kallioihin, niin että voimme onkia niistä tietoja. Ja kyllähän näitä maailmankausia on ollutkin niin eriskummallisia, aivan outoine kasveine ja eläimineen. Dinosauruksetkin hallitsivat maailmaa lähes sadan miljoonan vuoden ajan, ja lähes kaikki oli silloin toisin.

  Geologiassa on aivan toisenlainen aikakäsitys , kuin tässä äärimmäisen hätäisessä ihmismaailmassa. Miljoonassa vuodessa ei yleensä ole vielä niin ihmeelllisiä tapahtunut. Tosin ihmisen putkahdettua mukaan kuvioihin,  ovat tietyt asiat muuttuneet kiihtyvällä tahdilla.

  Minusta geologia on hyvin kaunis ja  "henkinen" tieteenlaji. Maapallon veden- ja hiilenkiertojärjestelmät  ovat aivan ihmeellisiä. Mannerlaatat seilaavat sulan ytimen päällä paikasta toiseen, etananvauhtia tosin, mantereita yhdistyy ja hajoaa . Uusia vuoristoja nousee merenpohjasta , ja vanhat kuluvat ja kulkeutuvat jokien kautta meriin. Tulivuoret pöllyttävät pallon sisuksista uusia aineita kiertoon, ja  planeettamme avaruudelliset huojunnat ja liikkeet jaksottavat kylmiä ja kuumia jaksoja. Kaikkea pyöritetään kauniisti, monenlaista metallia sun muuta on löydettävissä, kaikki on vanhaa kierrätyskamaa.

  Ei tämä kokonaisuus aivan itsestään ole syntynyt, mutten usko luojan todellakaan olevan mikään Jahve, enempää kuin Allah tai Krishna. Mutta luoja lienee  hyvin kärsivällinen, suvaitsevainen, fysiikan ja uusiokäytön mestari.