Davidin musiikki on viehättänyt minua tavattomasti heti
ensikuulemasta alkaen.Oli varmaan myöhäsyksyllä 72 Puumalan perukoilla
kun kuulin ensi kerran Starmanin. Olin kulkemassa pilkkopimellä
mökkitiellä yksinäni, taskulampun ja matkaradion kanssa kuunnellen
Listaa. Silloin se tuli radiosta, taiteellinen vaikutelma pimeässä
metsässä oli huikea. Ihmettelin mitä tämä on?
Myöhemmin pyrin haalimaan kuunneltavakseni kaiken Bowien
tuottaman musiikin, mikä ei ollut ihan helppoa niukkavaraiselle ,
radion ja c-kasetin varassa musiikkia harrastavalle nuorelle ujolle
pojalle. Popmusiikkitarjonta radiossa oli siihen aikaan varsin
vähäistä. Onneksi oli Hector töissä radiossa, ja hän soitteli muun
kiinnostavan musiikin ohella hyvin usein erään esikuvansa Bowien
kappaleita. Niitä, ja muita odottelin sormi näppäimellä, valmiina
nauhoittamaan.
Davidin musiikin kosmisuus,
omaperäisyys, kauneus, mahtipontisuus, välillä rajuus ja tuskaisuus
viehättivät Kärsin tähän aikaan henkisestä yksinäisyydestä ja
ulkopuolisuuden tunteesta, samaistuin jotenkin avaruusaiheisiin.
Levyihin ei kyllästynyt, vaikka niitä kuunteli paljon, toisin kuin
muuhun käyttömusiikkiin.Sanoitukset olivat kiehtovan kauniita ja
salaperäisiä, vaikka niistä ymmärsinkin vain osan, koska sanoja ei
ollut painettuna.
Myöhemmin lukioaikaan minulla oli onni saada kesätöitä Ruotsista, ja siten jopa ostaa omia kasetteja.
Sinne liittyy, myös oma lyhyt mutta mullistava
mystiikan jakso, kun tapasin "Lady Stardustin" ja Ziggy
Stardust-levyn sanat ja merkitykset "avautuivat". Kaikkein läheisin
biisi on Five Years, jossa outojen sanaluetteloiden jälkeen mainitaan
ohimennen: "I Don't think you knew you were in this song".
Kaikki Bowien varhaisen avaruuskauden levyt ovat mielestäni
mestariteoksia,alkaen Space Odditysta, huippuna kaikkien aikojen paras
albumi, Ziggy Stardust.(Toivon kovasti, että joku joskus tekisi jotain
täydellisempää.Vai onko jo tehnyt??? Mikä sellainen levy on?) Myöhemmin
aiheet ja tyylit vaihtuivat, vanhat teemat oli kaluttu loppuun, mutta
erikoista ja mielikuvituksellista musaa on riittänyt sen jälkeenkin.
Jotkut levyt ovat vain olleet niin vaikeita, että ovat vaatineet
monia kuuntelukertoja. Esim Outsideen petyin ensin raskaasti, mutta
myöhemmin aloin pitää kovastikin.
Musiikki on mitä
suurimmassa määrin henkilökohtaista, ja niinpä toisen suosikit voivat
olla toisen inhokkeja, tai täysin samantekeviä. Kaipa ihmisen
aallonpituutta vastaa jonkin tietyntyyppinen musiikki. Jotkut eivät
pidä musiikista lainkaan vaan kokevat sen metelinä.
Olen
kyllä itsekin ihmetellyt. kuinka ihmisolento voi nauttia erilaisten
äänien värähtelystä, ja kokea niiden kautta erilaisia tunteita! Hyvin
outoa.
tiistai, 24. tammikuu 2006
Kommentit