Davidin musiikki on viehättänyt minua tavattomasti heti ensikuulemasta alkaen.Oli varmaan myöhäsyksyllä 72 Puumalan perukoilla kun kuulin ensi kerran Starmanin. Olin kulkemassa pilkkopimellä mökkitiellä yksinäni, taskulampun ja matkaradion kanssa kuunnellen Listaa. Silloin se tuli radiosta, taiteellinen vaikutelma pimeässä metsässä oli huikea. Ihmettelin mitä tämä on?
   Myöhemmin pyrin haalimaan kuunneltavakseni kaiken Bowien tuottaman musiikin,  mikä ei ollut ihan helppoa niukkavaraiselle , radion ja c-kasetin varassa musiikkia harrastavalle nuorelle ujolle pojalle. Popmusiikkitarjonta radiossa oli siihen aikaan varsin vähäistä. Onneksi oli Hector töissä radiossa, ja hän soitteli muun kiinnostavan musiikin ohella  hyvin usein erään esikuvansa Bowien kappaleita. Niitä, ja muita odottelin sormi näppäimellä, valmiina nauhoittamaan.
   Davidin musiikin kosmisuus, omaperäisyys, kauneus, mahtipontisuus, välillä rajuus ja tuskaisuus viehättivät Kärsin tähän aikaan henkisestä yksinäisyydestä ja ulkopuolisuuden tunteesta, samaistuin jotenkin avaruusaiheisiin. Levyihin ei kyllästynyt, vaikka niitä kuunteli paljon, toisin kuin muuhun käyttömusiikkiin.Sanoitukset olivat kiehtovan kauniita ja salaperäisiä, vaikka niistä ymmärsinkin vain osan, koska sanoja ei ollut painettuna.
  Myöhemmin lukioaikaan minulla oli onni saada kesätöitä Ruotsista, ja siten jopa ostaa omia kasetteja.
   Sinne liittyy, myös oma  lyhyt mutta mullistava mystiikan jakso, kun tapasin "Lady Stardustin" ja  Ziggy Stardust-levyn sanat ja merkitykset "avautuivat". Kaikkein läheisin biisi on Five Years, jossa outojen sanaluetteloiden jälkeen mainitaan ohimennen: "I Don't think you knew you were in this song".

  Kaikki Bowien varhaisen avaruuskauden levyt ovat mielestäni mestariteoksia,alkaen Space Odditysta, huippuna kaikkien aikojen paras albumi, Ziggy Stardust.(Toivon kovasti, että joku joskus tekisi jotain täydellisempää.Vai onko jo tehnyt??? Mikä sellainen levy on?) Myöhemmin aiheet ja tyylit vaihtuivat, vanhat teemat oli kaluttu loppuun, mutta erikoista ja mielikuvituksellista musaa on riittänyt sen jälkeenkin. Jotkut  levyt ovat vain olleet niin vaikeita, että ovat vaatineet monia kuuntelukertoja. Esim Outsideen petyin ensin raskaasti, mutta myöhemmin aloin pitää kovastikin.

  Musiikki on mitä suurimmassa määrin henkilökohtaista, ja niinpä toisen suosikit voivat olla toisen inhokkeja, tai täysin samantekeviä. Kaipa ihmisen aallonpituutta vastaa jonkin tietyntyyppinen musiikki. Jotkut eivät pidä musiikista lainkaan vaan kokevat sen metelinä.
  Olen kyllä itsekin ihmetellyt. kuinka ihmisolento voi nauttia erilaisten äänien värähtelystä, ja kokea niiden kautta erilaisia tunteita! Hyvin outoa.