Myöhäisehkö lauantai-ilta vaikutti varsin hiljaiselta. Siirryin odottelemaan avausta Munkkivuoreen, koska siellä jono oli lähitienoon lyhyin. Nopeasti sainkin keikan ruusutarhantieltä. Hauska kadunnimi, siitä muistuu mieleen vanha iskelmä , " en sulle luvannut mä ruusutarhaa.. ". Välipysähdyksen kautta matkaamme Kannelmäen Britanniaan. Kaikilla lähitienoilla vaikuttaa olevan pitkät jonot takseja , joten päätän siirtyä odottelemaan tyhjälle Lassilan asemalle.

  Ajelen sinne pikavauhtia, mutta välittömästi ruutuun ilmoittautumisen jälkeen tulee ajotarjous. Selitteessä lukee: matka Hankoon ! Tämähän sopii loistavasti verkkaiseen alkuiltaan. Onni ei ole tainnut ainakaan lopullisesti hyljänneen minua. Kyytiin tulee nainen, joka onkin vaikeassa elämäntilanteessa. Hänellä on tarvetta kuuntelijalle, ja minullehan se sopii . Kuuntelen, haastattelen ja kertoilen omia mielipiteitäni.  Mukava matka hiljalleen pimenevässä, lämpimässä kevätyössä.

  Hanko vaikuttaa todella hiljaiselta, lähes aavekaupungilta. Emme menneet aivan ytimeen, mutta tuntuu että kaupungissa on vain viivasuoria katuja, ja kaikki jo nukkumassa , vaikkei ole puoliyökään. Juuri ketään ei näy missään, kirkuvia lokkeja tuntuu kyllä olevan. Olen käynyt Hangossa pari kertaa hupireissuilla kauan sitten, mutta ainakaan pimeän aikaan ei taida olla paljon näkemistä. Rauhallista on palailla, tosin nopeusvalvontapönttöjä on vähän väliä. 100 ja 80 rajoitukset vaihtelevat koko ajan, tarkkana pitää olla, ettei tule laskuja perään.  Radiosta tulee mielenkiintoista ohjelmaa, joten matka sujuu huomaamatta. Aloitan tavalliset ajot vasta Leppäsuon esson  tarjoaman kahvin ja lämpimän perunapiirakan jälkeen.

  Loppuyön tunnit ovatkin vilkkaita ja mielenkiintoisia. Viiden jälkeen kuittaa viimeisen keikan, aikuisperhe lentokentälle. Viikon loma Kreetalla odottaa.  Minä suuntaan kotiin, siellä odottaa tuore hesari ja lämmin peti.