Olin kalenteritalven viimeisenä päivänä vaihteeksi
päivävuorossa, ja onni oli nimikkopäivänsä mukaisesti myötä. Sain
alkuverryttelyn jälkeen ihanneaikaan, yhdeksältä kyydin Flemarilta
kentälle, ja muutamassa minuutissa oli kyydissä uudet asiakkaat
matkalla Tietoenatorille Otaniemeen. Kurkistin Dipolin tolpalle, ja kun
se oli tyhjä, jäin poikkeuksellisesti sinne hetkeksi
ihmettelemään. Juuri kun olin lähdössä pois, puhelin pirisi, ja
sain tilauksen alueen suureen laboratorioon. Sieltä tuli lopulta
rytmihäiriökohtauksen saanut mies, jonka vein Jorvin päivystykseen.
Päivä oli muutenkin mukavan vilkas, ja lentokentälle
menijöitä riitti varsinkin iltapäivällä. Päivän hitain lähtijä löytyi
Käpylästä , pörssiyhtiön pihasta, jossa odottelin lähtöä mittari päällä
peräti kolme varttia. Vaksi kävi muutaman kerran kertomassa, että
asiakas on kyllä tulossa. Ja lopulta tulikin kiireinen ruotsalaismies,
jolla oli kiire kentälle viivyttyään neuvotteluissa viime tippaan asti.
Sanoi miettineensä uskaltaako Suomeen vielä tullakaan sunnuntaisen
finaalin jälkeen....
Koskelan sairaalasta sain
kyytiini osittain halvaantuneen pyörätuolimiehen, joka on ollut pari
kertaa aikaisemminkin kyydissäni. Hän pyysi minua käymään apteekissa,
sillä aikaa kun hän kävisi kaupassa. Kävin siellä ja menin sitten
auttamaan ostosten kanssa. Pyörätuoli ei ole kovinkaan kätevä kaupassa.
Kotiin mennessäni hän puhkesi yllätyksekseni puhumaan. (mieleeni oli
jäänyt että hän oli edellisellä kerralla erityisen iloton ja synkkä,
niin että ihan pahaa teki). Kuolema oli hänen mielestään
pikkujuttu sille , mitä hän oli kokenut loukkaantumisensa jälkeen,
pudottuaan jostakin. Mutta kertoi nyt sopeutuneensa tilanteeseen. Vanha
minänsä kuoli onnettomuudessa, ja nyt hän sitten on opetellut uutta
elämää vammaisena. Pientä hymyäkin jopa jo löytyi miehen kasvoilta.
Hyvä niin.
Hyvästi helmikuu, tervetuloa maaliskuu!
tiistai, 28. helmikuu 2006
Kommentit