Minähän en ole kovinkaan kummoinen kalamies . Pari kolme kertaa vuodessa lähden kuitenkin mielelläni kalareissulle hyvän ystävän kanssa . Tällöin on tärkeintä se, että irrottaudutaan arjesta , ollaan lähellä luontoa ja on hyvä keskusteluyhteys .Saalis on aivan sivuseikka , toisinaan se on käsittelyineen jopa rasittava yksityiskohta . Kalojen perkaaminen ei ole retkioloissa kyllä lainkaan mukavaa puuhaa , Filosofisluontoiset keskustelut iltanuotiolla , veneessä  tai majapaikalla ovat aina sitä matkan parasta antia .

  Veljeni H on ihminen , jota arvostan . Vaikka passiivisena  ihmisenä tapaan häntä , kuten muitakin sukulaisia varsin harvoin , on meillä aina tavatessamme hyvin hauskaa . Juttua kaikenlaisista aiheista riittää loputtomiin . Kalassa olemme kuitenkin olleet vain yhden ainoan kerran . Lapsena kaikenlainen mahdollinen kalastus oli himohommaani , H taas ei piitannut koko puuhasta ollenkaan . Kuitenkin  vuonna 2001   päätimme tehdä ensimmäisen yhteisen yhteisen kalareissun tulevana keväänä . Ja kalastusseikkailu 2001 toteutuikin H:n työpaikan mökkikylässä oudoissa merkeissä. Läksimme soutelemaan laiturista merellepäin , ja laskimme vieheemme veteen . Ja lähes samalla hetkellä tunsin , että virveliini iski kala !  Kun H rupesi kelaamaan omaa siimaansa ylös , iski hänelle iso kala kiinni , hypähtäen metrin korkeudelle . Samalla huomasin oman kalani irronneen . Luulen että se vaihtoi broidini uistimeen . Seurasi tiukka parinkymmenen minuutin väsyttäminen, kunnes saimme nostettua upean kolmekiloisen taimenen merestä . En ollut koskaan ollut nostamassa vastaavaa lohikalaa , ja kokemus oli hieno  . Nykäystäkään emme kyllä sillä retkellä enää saavuttaneet , sitkeistä ponnisteluistamme huolimatta . H sai retkestä  pysyvän kalakärpäsen pureman ja on sen jälkeen narraillut jalokaloja vapaa-aikoinaan ympäri suomea .

  Meidän oli ollut siitä asti tarkoitus uusia retki , mutta niin vain kesti tähän syksyyn asti , ennenkuin toteutimme sen . Menimme H:n ehdotuksesta Kymijoelle , Korkeakosken venealueelle . Paikka on kuulemma Etelä-Suomen paras lohijoki . Minulle se oli sinänsä aika samantekevää. Olen tottunut siihen , että suuret kalat minua karttelevat , ja lohenpyynti tuntuu varsinkin täysin utopistiselta . Mutta hauskahan sitä on kokeilla jotain uuttakin kokeneen harrastajan seurassa . Jokatapauksessa on tulossa mielenkiintoinen vuorokausi . H:lla on asuntoautossaan mukana myös telttasauna . Sellaisessa en olekaan koskaan saunonut ! Myös kylmä kylpy joessa kiinnostaa .

  Vuokrasimme soutuveneen , johon H kiinnitti moottorin . Sitä saa käyttää vain ylävirtaan noustessa . Alavirtaan lasketaan jarrutellen . pyrkien laskeutumaan hitaammin kuin virtaus . Samalla siksakkia vinottain liikkuen on tehokas tapa . Tosin ei soutajana ole tosiaan mitään helppoa olla , sillä pyörteet ja erilaiset virtaukset  meinaavat pyöräyttää veneen ympäri tai viedä välillä liian kovaa . Viehettä ei heitetä , vaan se lasketaan virran vietäväksi , joten se liikkuu veneen edellä pohjan tuntumassa . H käyttää koukutonta syvääjävaappua ja sen perässä koukullista kelluvaa perävaappua , joten se on hiukan irti pohjasta .  Vedessä on kaksi vapaa , minä toimin enimmäkseen vapavahtina ensivaiheessa , sillä H on paljon parempi soutaja ja sitäpaitsi antaa minun yrittää saada kalaa ..

  Joella on sinänsä tosi leppoisaa soudella . Aamuinen ukkossade on häipynyt tiehensä , ja lokakuinen aurinko paistelee ihan lämpimästi . Muuttolintuja  näkyy taivaalla suurissa parvissa ja kurki lentelee monta kertaa ylitsemme edestakaisin . On se vaan suuri lintu , harvoin sitä näkee näin hyvin . Juttelemme viime aikojen kuulumisia ja pohdimme maailmanmenoa . Välillä vaihdamme muutaman sanan ylävirtaan matkaavien kanssa . Kukaan ei tunnu saaneen mitään , virrassa liikkuvat lehdet ehkä tekevät kalat aroiksi.  Kolme tuntia soudeltuamme , olen jo kokonaan unohtanut saaliin mahdollisuuden . Silloin kala yllättää ! Vapa taipuu siihen malliin , että nyt on kyllä jotain . Veli kelaa toisen vavan pois , ohjailee venettä ja olemme hälytystilassa . Fisu jököttää välillä pohjassa , välillä yrittää veneen alle , sitten  vetää vimmatusti ja hyppää lopulta ilmaankin . Nyt on selvää että se on iso ! Pidän siiman kireällä ja kelaan lähemmäksi aina kun se antaa periksi . Olisi kyllä harmi , jos tämä pääsisi irti . Tälläinen tilanne tulee ehkä vain kerran elämässä . Onneksi on kunnon vehkeet , siima kestää ja koukkukin tuntuu pitävän . Noin parinkymmenen minuutin väsytyksen jälkeen saan sen ohjattua veneen vierelle , josta H saa sen kiskottua nostokoukulla veneeseen .  Se on aivan älyttömän iso , ja potkii vielä veneen pohjallakin kovasti vastaan , ennenkuin saamme sen pois päiviltä .  Pitkän aikaa ei voi oikein muuta kuin ääneen nauraa hekotella . Aivan tolkuton juttu ! En varmaan ikinä ole nähnyt näin isoa kalaa "luonnossa" , jos jätetään kalakaupan tiskit pois .

  H arvioi kalan veneessä 14-kiloiseksi , mutta vaaka osoittaa sen "vain" 10.1 kiloiseksi . Se tuntuu painavan  näet hirmuisesti , kun sen joutuu nostamaan punnitessa pään korkeudelle . Pituutta tällä koukkunokkaisella  urosmerilohella eli kojamolla on 102cm . Naurusta ei meinaa tulla loppua , saalis tuntuu niin uskomattomalta täydellisen noviisin nappaamaksi . Ei moni kovakaan lohenkalastaja saa moista ikuna . Kalastelemme  kyllä pimeään asti , ja vielä seuraavana päivänäkin , mutta ei enää nykäystäkään . Ei kyllä enää tarvinnutkaan , kyllä Ahti nyt oli kerrankin ollut todella suopea .

  Juttu luisti liikkuvassa mökissämme nin hyvin , että telttasaunan lämmitys jäi yömyöhään  , mutta niin vain saimme sen lämpimäksi joskus neljän aikoihin . Huuhteluvettä oli vain Kymijoessa , niin että sielläkin tuli käytyä pari kertaa . Kyllä oli kaikkien  aikojen kalareissu!